Saigon on jotenkin myös vehreämpi kaupunki kuin Hanoi. Ainakin tällä alueella missä me ollaan hengailtu on paljon puistoja. Ajateltiin tänään ripustaa riippumatto yhteen puistoon ja ottaa pikku torkut. Oltiin siinä virittelemässä riippistä, ja ennen kuin ehdittiin edes istahtaa, hyppäsi joku puistonvartija jostain puskista huutaen “no no no!!”. Vaikea ymmärtää syytä tähän kieltoon, mutta ainakin tuli jotenkin kotoinen suomi-fiilis.

Puistoissa on kiva katella mitä paikalliset duunailee. Kova hitti tuntuu olevan joku footbagin ja sulkapallon risteytys. Porukka treenailee myös tanssiesityksiä, huilunsoittoa ja partiotaitoja muunmuassa. Monenlaista snäkkiä on tarjolla ja sitä jumalaista ka phe suaa, elikkä makeeta maitokahvia. Me juteltiin tänään muutaman Vietnamilaisen teinin kanssa puistossa. Ensin yks poika tuli kysymään onks meillä aikaa jutella hetki. Luulin että se koitti kaupata jotain, mutta ilmeisesti se oikeesti halus vaan tietää meidän kotimaista, tosin se yritti huijata että sekin asuu Suomessa, en oikein tajnnut kuvitteliko se että uskon sitä oikeesti, vai veikö se vaan läpän turhan pitkälle. Siinä kun keskusteltiin suomen pääkaupungista sun muusta, pari tyttöäkin liittyi seurueeseen ja alkoi tilittämään omia parisuhdeongelmiaan. Mä ajattelin että ne yrittää nyt luoda jotain luottamussidettä ja kysyy kohta voinko lainata luottokorttia. Tuli jotenkin mieleen ne kiinan teehuijausjutut. Mutta turhaan olin epäluuloinen, ne oli oikeesti vaan kiinnostunut juttelemaan meidän kanssa, kuinka mukavaa. Sitten huomioitiinkin, että puistossa on useita porukoita, joissa keskipisteenä on länsimaalainen, jonka juttuja paikallinen nuoriso kuuntelee korva kovana.

Käytiin tänään tutustumassa vienamilaiseen kulttuuriin myös water puppet teatherin muodossa. Se oli siis semmoinen nukke-esitys, jossa lohikäärmeet sun muut traditionaaliset hahmot tanssivat vedessä kertoen tarinaa Vietnamin kulttuurista ja historiasta perinteisen livemusiikin säestämänä. Harmi vaan tarina jäi vähän sisäistämättä, kun ei vietnamin kieleä hirveästi ymmärrä… Harmi vaan myös ärsyttävät yleisön edustajat, jotka kuvasivat lähes taukoamatta esitystä ilmaan nostetuilla ipadeillaan tai röhnöttivät etummaiseen tuoliin nojaten niin, että näkyvyys lavalle oli melko huono suurimman osan ajasta. Se on muuten aasialaisissa tyypeissä jännä, että ne kuvaa aivan kaiken. Siis ne ottaa sata kuvaa jostain yhdestä seinästä ja poseeraa jonkun harmaan tolpan kanssa ihan fiiliksissä. No mutta joka tapauksessa tähän esitykseen palaten, se oli oikein viihdyttävä ja kultturelli kokemus!

Jos joku ei sitä vielä tajunnut, niin Saigon on siis eri-kiva paikka. Vietnam alkaa muutenkin tuntua nyt aika tutulta, suunnilleen tietää mitä mistäkin kannattaa maksaa ja perus fraasit on hallussa. Kaikista eniten tällaisena ruokamonsterina kuitenkin fiilistelen edelleenkin vietnamilaista safkaa, sitä tulee kyllä ikävä. Riisipaperirullat, eksoottiset hedelmät (myös chili-sokerisekoitukseen dipattuina), KAHVI, kaikki ihanat curryt ja nuudelisössöt tuoreine yrtteineen ja tofu, kookoksella täytetyt munkit, kaikki missä on korianteria, pähkinä-inkiväärimakeiset ja aasiassa niin harvinaista herkkua oleva tuore patonki, jonka ranskalaiset ovat vietnamiin jättäneet. Yksi asia mikä vähäsen kuitenkin ällöttää, ja jonka kanssa täytyy olla kasvissyöjänä tarkkana, on kalakastike, jota vietnamilaiset tunkee joka paikkaan (tai no toivottavasti ei nyt ihan joka paikkaan kuitenkaan.. Ha ha.). Kai tiesitte muuten, että kalakastike tehdään mädättämällä fisuja suolan kanssa auringon alla saviruukuissa noin vuoden päivät, ja kauhotaan sitten se mukavan imelä, haiskahtava neste jonkun suodattimen läpi purkkiin ja avot, bonapetii.

Ps. Tiedän, että kaupungin virallinen nimi on nykyään Ho Chi Minh City, mutta Saigon on vaan helpompi sanoa, ja paikallisetkin tuntuu edelleen käyttävän sitä nimeä usein, eli se on varmaan ihan ok kanssa.