Kun saavuttiin Bangkokiin, oli olo jotenkin kotoisa, sillä kaikista paikoista tällä matkalla oli se ensimmäinen, jossa ollaan oltu ennenkin. Vietettiin Bangkokissa yhteensä neljä yötä, melkein kuusi päivää siis ja se on kyllä kiva kaupunki, jossa voisin viihtyä kyllä viikon tai pari lisää.

Päivä jolloin saavuttiin Bangkokiin oli meidän SADAS päivä reissussa. Ajateltiin sen kunniaksi extempore käydä kilistelemässä jotain ylihintaisia drinksuja State Towerissa, kun satuttiin olemaan huudeilla, jonka 64. kerroksessa sijaitsee maailman korkeimmalla oleva ulkoilmabaari. Mulla oli päällä rikkinäiset farkkushortsit ja hennesin trikootoppi, jossa on reikiä. Heitin shortsit reppuun ja vedin topin minihameeksi. Se sopi loistavasti yhteen minun armeijahenkisten kenkien ja jäätävän säärisängen kanssa… Näytin kauheelta, jännitti astua sisään, mutta Serillä oli onneksi asiallinen kauluspaita päällä. Matkamme tyssäsikin jo alakerran hissin ovelle, kun virallisen oloinen nainen kertoi meille yllättäen “Lady is okay, but mister not”, osoittaen Serin shortseja ja sandaaleita. Jos joku nyt tälläiseen tärkeilypaikkaan haluaa mennä, niin tiedoksi että ainakin urheilulliset vaatteet, reput ja miehillä sandaalit ja shortsit on kielletty. Ostettiin sitten pullo SamSongia, Thaimaalaista rommia, ja kilisteltiin hostellimme parvekkeella.

Kahtena päivänä me yritettiin shoppailla hieman, mutta varsinkin mun osalta se oli aika tuloksetonta. Löydettiin kyllä ihan kivoja rytkyjä hyvään hintaan, mutta tulin siihen tulokseen etten tarvitse niistä mitään niin paljon, että jaksaisin kantaa ne läpi koko Intian. Me otettiin myös selvää paljonko maksaisi postipaketti kotiin, mutta esimerkiksi viiden kilon lähettäminen kustantaisi suunnilleen 50 euroa, joten jätettiin väliin. Me käytiin hypistelemässä ryysyjä MBK-ostoskeskuksessa, sekä Klong San Marketilla, jotka mielestäni ovat molemmat hyviä ostospaikkoja tällaisille budjettimatkailijoille. Periaatteessa kuitenkaan Khao San Roadia pidemmälle ei tarvitse ostosten perässä lähteä, sillä sielä kyllä kaupataan melkein mitä vaan perus turisti voi toivoa. Khao San Road, Kaaostie kuten suomeksi sitä leikkisästi kutsutaan on Bangkokin backpackerkeskittymä, joka on kyllä nimensä veroisesti kaoottinen ja melko kauhea paikka, mutta joka ajaa asiansa ihan hyvin. Etsitpä sitten vaatteita, koruja, kirjoja, postikortteja, ruokaa, juomaa, huumausaineita, uutta pukua tai kampausta, hierontaa, majapaikkaa tai vaikkapa pimppipingpongshowta, löydät sen kaaostieltä takuuvarmasti. Itse en kyllä suoraan Khao Sanilla välttämättä haluaisi öitäni viettää, mutta vielä edullisempaa majoitusta löytyy kun lähtee kaaostieltä harhailemaan jonnekin sivukujille.

Yksi paikka, jossa Bangkokissa ehdottomasti halusin käydä luettuani siitä netistä joku aika sitten, oli ostoskeskus nimeltä Mansion 7. Kaikki keskuksen kaupat näyttivät olevan suljettuina matkamuistoliikettä lukuunottamatta, mutta me ei sinne shoppailun takia mentykään. Koko keskus on sisustettu kauhuteemalla ja paikka pitää sisällään “kauhutalon”, jonka tämänhetkinen teema oli jonkunlainen hylätty vankila tms. Talossa oli kolme eri käytävää, joiden läpi me kuljettiin hämärässä valaistuksessa pitäen molemmat kiinni metrin pituisesta köydenpalasesta, jotta ei eksyttäisi toisistamme. Käytävillä mentiin eri huoneiden läpi, jotka esittivät sellejä, kylpyhuoneita ja muita karmivia paikkoja, ja joiden pimeistä nurkista hyökkäili vankiasuisia zombeja, vanginvartioita ja muita sairaita hahmoja. Tiedättehän aasialaiset kauhuleffat. Hahmoista teki extrapelottavia se, että monsterit olivat aasialaisia ja hokivat monotonisella äänellä tai huusivat jotain aasialaisia lauseita tömistellen meidän perässä tai tuijottaen tyhjyyteen. Karmivin oli ehkä yksi itkevä mummo. Kierros oli oikeasti aika jännittävä, koska huoneissa ei nähnyt juuri mitään eikä tiennyt koska joku hyökkää selän takaa. En edes muista koska olen kiljunut viimeksi säikähdyksestä, mutta nyt ainakin. Kokemus oli hauska ja suosittelisin kaikille kauhufaneille, mutta hinnoittelu oli kyllä lähtenyt vähän käsistä, joten toisaalta en ehkä. Me oltiin luettu että se olisi ollut jotain 300 bathin luokkaa, mutta paikalle päästyämme kävi ilmi, että hintaa oli tänävuonna nostettu melkein tuplasti, joten maksettiin tästä vajaan puolentunnin adrenaliinivirtauksesta lähes 600 bathia, n. 14 euroa, joka on Thaimaan hintatasossa kyllä aika paljon. Sen lisäksi talo oli aika kaukana Khao Sanilta, mutta sinne kulkee metro, lähin pysäkki on Huay Kwang. Kuvia ei sisällä kauhutalossa valitettavasti saanut räpsiä.

Syöminen oli myös yksi pääaktiviteeteistamme, kuten yleensäkin. Thairuoka nyt vaan on niin hyvää, että pitihän sitä mussuttaa oikein olan takaa kun aikaa oli vain vajaat kuusi vuorokautta. Kasvispöperöä on aika helppo löytää, ja esim. Khaosanin läheisyydessä on myös joitain katukojuja, joissa lukee ihan englanniksi mitkä herkut ovat lihattomia. Kalakastike kannattaa tosin edelleen aina varmistaa. Kaupungissa on myös useita kasvisravintoloita, joista kolmessa me käytiin. Halusisinkin nyt hehkuttaa May Kaydee -ketjua, jolla on Bangkokissa tietääkseni kolme ravintolaa. Ruoka oli taivaallista ja valinnanvaraa paljon. Yhden annoksen hinta oli suunnilleen pari euroa.

Hyvä aamiais- ja lounaspaikka, josta ateria irtosi alle eurolla löydettiin hostellimme läheltä, Samsen roadin ja Khlong Rop Rung -kanaalin risteyksestä sillan alta joen rannasta. Seri totesi nokkelasti että jos ravintola olisi esim. Berliinissä, se olisi todella hipsteri, mutta nyt siellä näytti käyvän lähinnä paikalliset. Syödessään pystyi seuraamaan joen elämää, joka oli yllättävän monimuotoista ottaen huomioon ettei vesi näyttänyt kovin puhtaalta.. Me nähtiin ainakin isoja kaloja, kilpikonna sekä hämmentävä melkein parimetrinen uiva lisko pienemmän kaverinsa kanssa. Googlailu kertoi otuksen olevan vesimonitori.

Ensimmäisinä kolmena päivänä me yritettiin siis tehdä kaikenlaista, mutta kaksi viimeistä yötä vietettiin elitistisesti oikein neljän tähden hotellissa. Se oli niin ihanaa, että emme juurikaan halunneet poistua hotellistamme, joten esim. kaikki temppelit jäi nyt kiertämättä.

Me löydettiin booking.comista hyvä tarjous tähän Chillax -nimiseen paikkaan ja jo nimen takia teki mieli valita kyseinen hotelli, koska chiläksöityminen oli päälimmäisenä mielessämme ennen Intian kaaokseen matkaamista. Valintaan vaikutti tosin sekin, että katolla oli uima-allas, huoneessa oma poreamme!!, ja aamulla tarjolla kunnon herkkubuffetti. Kun saavuttiin hotellille, meille tarjoiltiin tervetuliaismaljat ja kerrottiin, että perustason huoneet olivat täynnä joten meidät majoitettaisiin delux-huoneeseen samaan hintaan, johon palvelija kuljettaisi reppumme kultaisella kärryllään tuotapikaa. Ok. Me maksettiin tarjouksen perusteella 25 euroa yöltä per henkilö, ja katsoin hotellilla hinnastoa niin normaalisti tällainen delux-huone maksaisi suunnilleen 150-200 euroa yöltä.. Että ihan sopuhinta mielestäni pulitettiin. Siellä me sitten leikittiin pari päivää elitistiä; lekoteltiin altaalla drinkki kädessä (ja minä leikin vesimonitoria uima-altaassa), käveltiin käytävillä kylpytakit päällä ja tehtiin pelottavan näköisiä kasvonaamioita poreammeessa kuohuvaa kulautellen. Aamiaisella ei saatu itse kantaa edes lautasiamme parin metrin päässä olevaan pöytään, vaan ne piti antaa tarjoilijan kannettaviksi. Melkein tällainen palvelu alkaa köyhää ahdistamaan, mutta ei passaa valittaa.

Viimeisenä päivänä jäi porvarivaihde päälle, ja otimme oikein kuulkaas taksin kolmenkymmenen kilometrin päässä sijaitsevalle Don Mueang -lentokentälle. Matka jatkui kohti Intiaa, nyt joku roti tähän törsäilyyn ja paluu rahvaan joukkoon.