Koska ensimmäinen rantaviikkomme Marokossa oli mun osalta lähinnä työntekoa ja Serin osalta surffausta, suunnattiin viimeisinä Marokko-päivinämme vielä rantalomalle Essaouiraan ennen takaisin Marrakechiin ja Wieniin paluuta. Essaouiran loman päätarkoituksena oli siis täydellinen relaksoituminen, joten läppäriinkään ei tullut koskettua ja täten bloggailu hieman jäi. Kotiin palattua mua odotti täällä kasa työ- ja kouluhommia ja tuli Suomen alkukesässäkin pyörähdettyä, eli tässä Essaouiran kuulumisia tällai vähän jälkikäteen.

Mä en tiennyt Essaouirasta ennen sinne matkaamista juuri mitään, mutta olin kuullut paikan nimen niin useasti, että osasin odottaa sen olevan jokseenkin turistirysäinen. Olihan se sitä, mutta tunnelma oli rento ja meille tuli paikasta sen verran hyvä fiilis, että päätettiin melkein saman tien pidentää rantalomaamme kahdesta yöstä kolmeen. Essaouiran parasta antia oli ehdottomasti ruoka ja paskinta… no, siitä saatte lukea seuraavaksi.

Me oltiin varattu meidän standardeille vähän “hienompi” riad-hotelli (n. 10e/hlö, sisältäen aamupalan) ja heti sen aulaan saavuttuamme oltiin aika fiiliksissä koska paikka oli tyylikkään näköinen ja siellä tuoksuikin ihanan raikkaalta. Eipä tarvinnut tällä kertaa kuumotella bedbugseista… Eipä. Mä simahdin ensimmäisenä iltana heti kun silmäni ummistin, mutta hetken päästä Seri herätti mut kera bedbugisen ilouutisen. Se oli löytänyt niitä sängystä ja seiniltä kiipeilemästä jo useampia ja loppujen lopuksi tapettiin (Seri tappoi) niitä ainakin kymmenen. Kello oli jo yli puolenyön, eikä meidän riadissa näyttänyt olevan ketään töissä yöllä. Vaihtoehdot oli siis taas joko muuttaa katolle tai nukkua bedbugien kanssa. Koska suurin osa meidän löytämistä bugeista kiipeili seinillä, vedettiin sänky irti seinästä, murhattiin vielä pari ötökkää ja pukeuduttiin sitten mahdollisimman peittäviin vaatteisiin. Serillä ei ollut muita pitkiä housuja kuin farkut, joten se lainas mun legginsejä ja ne repes aivan totaalisesti. Harmi kun ei tullut otettua mitään selfietä, koska näytettiin suoja-asuissamme, huput tiukasti päähän vedettyinä ihan joltain laboratoriotyöntekijöiltä. No jos jotain positiivista haluaa tästä löytää, niin olin samana päivänä aiemmin harmitellut, kun unohdin Marrakechissa sanoa ennen nukkumaanmenoa “Good night, sleep tight, don’t let the bedbugs bite”. Nyt sain uuden mahdollisuuden tälle hyvänyöntoivotukselle.

Yölliset varotoimet olivat näköjään toimineet, koska aamulla ei löydetty itsestämme yhtäkään puremaa. Aamiaista valmistavan madamen sisäinen kello oli aika sekaisin, joten aamupala alkoi tuntia liian myöhään ja ensimmäiset työntekijätkin saapuivat paikalle paljon myöhemmin kuin mitä lady meille aluksi ilmoitti. Viimein kuitenkin päästiin setvimään yöllisiä tapahtumia ja hotellin työntekijä oli tosi ymmärtäväinen ja pahoillaan asiasta. Meidät piti ensin siirtää toiseen riadiin, mutta lopulta meille löytyikin huone, joten siirryttiin vaan toiseen kerrokseen. Työntekijänainen kertoi, että niillä oli aiemminkin ollut bedbug-ongelmia ja että huone oli eristetty puoleksi vuodeksi – nyt edessä oli taas sama rumba. Tosin mietin vähän, että olikohan tämä meidän ensimmäisen yön huone just se karanteenihuone ja oliko ongelma oikeasti jo tiedossa, koska siellä oli samanlainen pistävä kemikaalinkatku kuin Marrakechin bedbughuoneessamme. Yöllä oli ollut aikaa googlailla mitä tällaisessa tilanteessa kannattaa tavaroille tehdä, jottei kuljeta vahingossa bedbugeja tai niiden munia mukanaan, ja ilmeisesti kamojen jättäminen aurinkoon mustiin jätesäkkeihin sullottuna olisi hyvä idea, koska n. 50 asteessa bedbugit kuolee. No, Marokossa on muovipussit bannissa (mahtava asia kyllä!), eli tähän hätään ei jätesäkkejä löytynyt, mutta ulkona oli muutenkin niin kuuma, että uskottiin tavaroiden levittelyn kattoterassille auringonpaahteeseen olevan riittävä varotoimi. Aika uskomatonta, että tässä on tullut oikeastaan 27 vuotta matkusteltua ja nukuttua jos jonkinlaisessa hökkelissä, mutta bedbugeja on tiedettävästi tullut tätä ennen vastaan kerran, ja nyt sitte joka toinen päivä. Tietenkin kävi mielessä, että tuotiinko me itse ne mukananne, mutta ei me kyllä tuotu, koska Marrakechissa meidän tavarat oli vaan hetken siellä bedbug-huoneessa ja sen lisäksi Essaouiran huoneen seiniltä löytyi muutama veriläiskä, eli siellä oli kyllä jonkun sortin bedbugverilöyly tapahtunut jo aiemminkin. Vinkkinä: Jos bedbugit pelottaa, kannattaa tarkistaa, löytyykö epäilyttävän hotellihuoneen seiniltä pieniä punaisia täpliä, ja se kemikaalinkatkukin taitaa kertoa jotain.

No, saatiinpahan ainakin yks ilmainen hotelliyö. Muuten Essaouira kohteli meitä oikein hyvin.

Nyt siis siihen parhaaseen asiaan, eli ruokaan. Siihen, että Essaouirasta sai tosi monipuolista ruokaa, vaikuttaa totta kai se, että paikka on turistien suosiossa, mutta myös paikallisten suosimien ravintoloiden listoilta löytyi muutakin kuin tajinea ja couscousia. Tähän lienee vaikuttanut sekin seikka, että joskus kauan kauan sitten, kun Essaouiran nimi oli vielä Mokador, oli se Marokon tärkein satamakaupunki ja näin se sai myös vaikutteita monesta maailman kolkasta. Kasvissyöjillä ja vegaaneilla on Essaouirassa hyvät oltavat, koska kasvisravintoloita löytyi niin paljon, että ei edes keritty käydä niissä kaikissa! La Corail -vegaaniravintolan listalta löytyi kymmeniä eriliaisia, raaka-aineiltaan vähän tavallisuudesta poikkeavia tajineita ja muuta herkkua.

Erityisesti suosittelen Triskala-nimistä lafkaa, jonka herkullisten ruokien ja tunnelmallisen ja erikoisen sisustuksen ansiosta voisin ihan vallan sanoa, että se oli yksi mukavimmista ravintoloista, joissa muistan käyneeni.

Ravintolavinkkejä kun tässä nyt jaellaan, niin alkoholipersolle lukijakunnalle tiedoksi, että Essaouirassa on myös ainakin yksi alkoholia tarjoileva klubi. Rantalomalla kun oltiin niin kyllähän meilläkin suu sen verran napsas, että päätettiin vierailla siellä, mutta en kyllä varmaan toistamiseen menis. Paikan nimi oli Taros.  Siellä oli kyllä ihan kiva kattoterassi, mutta livemusiikki oli suoraan kuin ruotsinlaivalta ja asiakaskuntakin vähän outoa. Paikka oli olevinaan vähän hienompi, mut silti näin siellä Marokon ekan torakan.

Kalansyöjille Essaouiran satama olisi hyvä paikka ruokailla, koska siellä on ravintoloita/kojuja, johon voi viedä itse kalamyyjiltä ostamansa vonkaleen kokattavaksi ja syödä sen sitten paikan muovituoleilla istuskellen. Vaikka itselle ei kala maistu, oli satamassa silti, hajusta huolimatta, mielenkiintoista käydä katselemassa minkälaisia eriskummallisia vonkaleita siellä meren syvyyksissä elää (tai eli). Satamasta löytyy myös linnake, joka kuuluu Essaouiran tärkeimpiin nähtävyyksiin, eikä sisäänpääsykään ollut kuin 10 dirhamia, eli kannattaa toki käydä valloittamassa linnake samalla kertaa.

Vaikka Essaouiran ranta sijaitsee lähes sataman vieressä, oli se tosi siisti ja käsittääkseni se onkin palkittu puhtaudestaan. Vesikin oli suhteellisen lämmintä, joten pääsinpä minäkin vihdoin tällä lomalla mereen. Rantaa kun kävelee jonkun matkaa eteenpäin, kaikkien kameli- ja hevosajeluiden ja hashcookieiden kaupittelijoiden ohi, voi löytää itsensä veteen sortuneen linnan raunioilta. Legendan mukaan Jimi Hendrix, joka vietti 70-luvulla jokusen viikon Essaourassa, ja jota Essaouiralaiset ei tosiaan unohda mainita, on kirjoittanut biisinsä “Castles made of Sand” kyseisestä kivikasasta. Asiaa enemmän tutkineiden mukaan tämä ei pidä paikkaansa, koska koko biisi oli kirjoitettu jo ennen kuin Hendrix edes saapui limusiinillaan kaupunkiin. No oli miten oli, kivikasa oli ihan kiva paikka.

Essaouirassa unohti välillä melkein olevansa Marokossa, koska vaikkei kaupunki edes Välimeren rannalla ole, oli siellä jotenkin välimerellinen viba. Monet taloistakin oli sinisiä Kreikan tyyliin. Kaduilla soi rento musiikki ja ihmiset hymyili. Essaouira on siis kiva kohde, johon voi suht helposti ja nopeasti paeta Marrakeschin hälinää. Marrakechissa jouduttiin seikkailla hetki ennen kuin löydettiin oikealle Grand Taxi -asemalle, odoteltiin taas tunteroinen taksin täyttymistä ja maksettiin kuskille 100 dirhamia. Matkan varrella näin asian, jonka näkemisestä olin salaisissa haaveissani (okei ei ollut oikeasti kovin salaisia kun mainitsin asiasta ehkä joka päivä) unelmoinnut: Vuohipuun! Marokossa vuohet tykkää kiipeillä arganpuihin syömään niitä pähkinöitä ja samalla ne auttaa levittämään puun siemeniä. Ennen vanhaan arganpähkinät kuulemma itseasiassa poimittiin lähinnä vuohen kakkakikkareista, mutta nykyään sitä ei kai enää niinkään harjoiteta. Tämä kyseinen vuohipuu oli siis oikeasti ihan täynnä niitä vuohia, siis joku yli kymmenen vuohta, jotka vaan seisoi siellä korkealla puun oksilla pähkinöitä mutustamassa. Valitettavasti kuskimme ei ollut asiasta ihan yhtä fiiliksissä kuin minä, eikä täten jarruttanut, eli en päässyt ottamaan sen enempää kosketusta kyseiseen ihmeeseen, mut tulipahan nähtyä! Kannattaa siis pitää silmät auki jo matkalla Essaouiraan!