Koska lomilla suuntaan yleensä joko Suomeen tai ulkomaille, olen tähän mennessä tutustunut kotimaahani Itävaltaan Wieniä lukuunottamatta hyvin vähän. Siksipä lähdin innolla, kun kämppis pyysi meitä viime viikonlopuksi mukaansa tuttavansa loma-asunnolle Kärntenin osavaltioon etelä-Itävaltaan. Kämppä sijaitsi Velden-nimisessä kylässä, Wörthersee-järven rannalla. Kasinoilla ja urheiluautoilla kyllästettyyn kylään en viikonlopun aikana juurikaan tutustunut, mutta vaaleansininen Wörthersee osoittautui täydelliseksi uimapaikaksi ja sen ympäristöstä löytyi paljon kivaa nähtävää.

Affenberg, apinavuori

Suuri haaveeni on jo pitkään ollut Affenbergillä, eli “apinavuorella” pistäytyminen, ja kuinkas sattuikaan, paikka oli meidän asumukselta vain puolen tunnin ajomatkan päässä. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, kyseessä on siis nimensä mukaisesti mäennyppylä, jonka huipulla sijaitsevassa metsässä asustaa yli 150 japaninmakakia!

Alue on toki aidattu, jotteivät apinat levittäydy asumaan koko Eurooppaan, mutta usean hehtaarin kokoisessa metsässä apinat saavat vipeltää ihan vapaasti. Alueella tehdään opastettuja turistikierroksia, jotka kulkevat tiettyä reittiä. Apinat saavat tulla moikkaamaan turisteja (ja ruokaa mukanaan tuovaa opasta), mutta halutessaan ne saavat myös lymyillä rauhassa metsän syvyyksissä tai korkealla puiden oksilla. Opas kertoili mielenkiintoisia faktoja apinoiden elämästä ja oli hauskaa huomata, että opas tuntui muistavan lähes kaikki apinat nimeltä ja sen, kuka on kenenkin lapsi tai lapsenlapsi, ja kuka on metsän makakiyhteiskunnassa hierarkiassa korkeammalla. Japanissakin nämä makakit ovat tottuneet kylmiin talviin ja sen takia ne ovat sopeutuneet hyvin elämään myös Itävallassa. Jotta metsän apinapopulaatio ei täysin räjähtäisi, naarasapinat sterilisoidaan, mutta vasta, kun ne ovat saaneet muutamia poikasia. Hedelmiä apinanruoaksi metsään lastataan yli sata kiloa päivässä. Kaikinpuolin siis vaikutti siltä, että makakien olot Affenbergillä olivat oikein hyvät ja apinat elelivät siellä iloisina.

Samalla matkalla pistäännyttiin myös Affenbergin lähellä olevan linnoituksen luona. Kukkulan laelle ajamisesta kun piti maksaa reilut kolme euroa, niin oli se otettava kaikki irti alueen nähtävyyksistä.

Pyramidenkogel ja Euroopan pisin Putkiliukumäki

Myös Wörtherseen lähellä olevan Pyramidenkogel-kukkulan päällä sijatseva näköalatorni oli vierailemisen arvoinen. Mikä erikoisen näköisestä rakennelmasta tekee vielä erityisemmän on se, että 70 metriä korkeasta tornista voi laskea alas liukumäkeä. Euroopan pisin putkiliukumäki oli itselleni liikaa, mutta Seri testasi alas liukumista. Kuulemma kyyti oli jopa vauhtihirmulle yllättävän jännittävä. Ylhäältä tornista näkymät alueen kirkkaiden järvien ja useiden vuorenhuippujen ylle olivat myös huimat.

Perinneruokaa Klagenfurtissa

Koska lähistöllä majailtiin, päätettiin tutustua myös Kärntenin pääkaupunkiin Klagenfurtiin, jossa en itse ollut ennemmin käynyt. Pikaisen kävelykierroksen perusteella vanhasta kaupungista löytyy tunnelmaa, mutta muuten kaupunki oli vähän kolkon oloinen. Sateisella säällä saattoi myös toki olla osuutta asiaan. Löydettiin Klagenfurtista suosituksen arvoinen rento ravintola/olutpubi Pa Ni Ma, josta sai erikoisoluiden lisäksi alueelle tyypillisiä perinneruokia sekä erikoisempia herkkuja, myös kasvisversioina. Mä pääsin maistamaan paikallista erikoisuutta, Kärntner Kasnudelia. Kyseessä on tavallisesti perunalla ja rahkalla täytetty taikinanyytti. Kuulostaa ehkä vähän tylsältä, mutta ainakin tässä versiossa maistui myös minttu sekä päälle lorautettu voisula, ja makuelämys oli oikeastaan tosi hyvä.

Viikonlopun nähtävyyksistä paras oli kuitenkin Wörthersee-järvi itsessään (no okei, ehkä jaetulla sijalla apinoiden kanssa). Vaikka ilma viikonlopun aikana jo vähän viilenikin, käytiin silti joka päivä uimassa. Enpä keksi Wörtherseetä parempia puitteita kesän viimeisestä viikonlopusta nauttimiseen. Nyt on syksy saapunut Itävaltaankin.